Vaihdossa Saksassa

Syyslukukaudella 2010 neljä yhdennentoista luokan oppilasta on vaihto-oppilaana ulkomaisissa steinerkouluissa. Kirjeissään he kertovat, millaista on opiskella kaukana kotoa.

Täällä Lübeck!

Olen vaihto-oppilaana Saksassa, Lyypekissä puoli vuotta. Koulu, jota käyn täällä, on steinerkoulu ja nimeltään Freie Waldorfschule. Elias-kouluun verrattuna kouluni täällä on paljon ”steinerimpi” ulkonäkönsä ja myös sijaintinsa puolesta. Koulussa on paljon erityisesti viisikulmaisia tiloja ja rakenteita, siis tyypillistä steinerarkkitehtuuria, jos niin saa sanoa. Lisäksi on erikseen verstasrakennus puutöitä varten ja pieni puutarha, jossa alemmilla luokilla on maatalousopetusta, ja ainakin kolme sikaa majaillee omalla muta-alueellaan. Muuta erilaista täällä on musiikin ja eurytmian opetus, eukka on paljon haastavampaa kuin Suomessa, ja musiikki on käytännössä pelkästään kuorossa laulamista, ja nyt meillä on ollut ”Dirigieren” eli kuoronjohtamista – aika mielenkiintoista. Opetuksessa vaikeimpia aineita tähän asti on ollut ensimmäisen jakson solubiologia, ja tietysti sellaisen opettajan kanssa, joka teettää oppilailla paljon töitä (pehmeä lasku tosiaan). Minun ei kai olisi tarvinnut tehdä kaikkea, mitä muut, enkä tehnytkään, mutta silti jakso oli rankka. Matikka oli aluksi myös vaikeaa, meillä oli ”Projektivgeometrie”-jakso, eräänlainen geometrian alalaji. Täällä ei ole erikseen pitkä ja lyhyttä matikkaa, mikä oli minulle yllätys. Aluksi oli turhauttavaa olla tunneilla, esimerkiksi solubiologiassa, kun tiesi vastauksen kysymykseen mutta ei osannut selittää tai ainakin luuli, ettei osaa ja piti vain olla hiljaa. Pikkuhiljaa on löytynyt rohkeutta vastata tai ainakin yrittää vastata, virheistä oppii – se pätee tässäkin. Saksa on tällä hetkellä luultavasti vaikein aine. Opettajana on vanhempi herrasmies, jolla on erikoinen ”syv䔝 ääni, ja hän puhuu uskomattoman nopeasti eikä hänen kirjoituksensakaan ole maailman helppolukuisinta. Aluksi ymmärsin vain satunnaisia sanoja hänen puheestaan, tosin se vaihe meni ohi suhteellisen nopeasti. Onneksi opettaja on ymmärtäväisin kaikista opettajistani, hänelle ei ole iso asia, jos minä en ole tehnyt läksyjäni, muille hän huomauttaa sitäkin enemmän tekemättömistä läksyistä. Englannin opetuksesta minulla oli ennakkoluuloja sen perusteella, mitä olin kuullut muilta Saksassa vaihdossa olleilta. Kaikki olivat sanoneet, että taso on huonompi kuin Suomessa, ja sitä se valitettavasti on ollut myös täällä. Luokallani on ollut ranskaa ensimmäisestä luokasta asti, ja minä menin uhkarohkeasti täysin ummikkona siihen mukaan. Aluksi en ymmärtänyt sanaakaan mutta pikkuhiljaa alan jo ymmärtää ainakin aiheen, josta puhutaan ja yksittäisiä sanoja myös. Opettaja on pitänyt minulle muutaman kerran yksityistunnin perusasioista, tärkeimpiä verbejä, pronominit jne. On aika erikoista opetella uusi kieli saksan kautta, niin ettei yhdistämistä suomen ja vieraan kielen sanojen välille välttämättä tule lainkaan. Lukujärjestys on koko vuoden sama. Koulu alkaa joka päivä 7.30 ”Hauptunterrichtill䔝, joka vastaa meidän jaksotuntia. Sen jälkeen on useimmiten ”Fachunterricht” eli erilaisia aineita, esimerkiksi kieliä, eurytmiaa ja musiikkia. Sitten on neljä kertaa viikossa kaksi tuntia ”HKTU:ta” eli Handgraft-künstlerische-teknischeunterricht, joka sisältää kuviksen eri alueet, atk-opetuksen, teknisen työn ja ”WIP:on (taloustiedon). Maanantaista keskiviikkoon opetusta on kahdeksan tuntia (7.30–15.15), torstaina ja perjantaina on kuusi tuntia, siis vain kello yhteen asti. Lyhyet päivät eivät paljon lohduta, kun seuraavana aamuna pitää taas herätä klo 5.50. Tulin tänne Saksaan 17.8. lentokoneella, isäntäperheeni oli lentokentällä vastassa, mutta aluksi emme löytäneet toisiamme, ja jouduin heti kysymään puhelimella, missä he ovat. Oli aika haastavaa puhua vierasta kieltä puhelimessa heti ensimmäiseksi. Perheeni äiti Anke on kotiäiti, isä Alex on vesirakennusinsinööri, Lotta, vanhin sisaruksista on 17-vuotias ja samalla luokalla kanssani, seuraava on Mia, 14 vuotta ja yhdeksännellä luokalla ja Hannes, 11 vuotta ja kuudennella. Lisäksi perheessä on kaksi adoptiolasta, Jasmin 7 ja Stine 10 vuotta. Kaikki käyvät samaa koulua. Asumme isossa, lähemmäs sata vuotta vanhassa maalaistalossa, noin 13 kilometrin päässä koulusta. Aamulla pakkaamme itsemme ja polkupyörämme autoon ja ajamme koululle. Koulun jälkeen minä ja vanhemmat lapset ajamme pyörillä kotiin, tai minne sitten olemmekin menossa. Pelaan lacrossea Hampurissa, kahden ja puolen tunnin matkan päässä ja käyn myös kuntosalilla. Tavallisena viikkona tulee ajettua 100–200 kilometriä pyörällä erilaisissa säätiloissa, koska täällä ei voi ikinä tietää alkaako päivän mittaan sataa vai ei. Kaikki luokkalaiseni ovat olleet vastaanottavaisia ja mukavia ja sain tosi nopeasti kavereita, ja saksan kielen ymmärtäminen parani nopeasti, ja puhuminenkin vähitellen, kun olin jatkuvasti kielen kanssa tekemisissä. Ensimmäiset kolme neljä viikkoa olivat kaikkein vaikeimmat, otin liikaa stressiä koulusta ja kaikesta muustakin. Sen jälkeen elämä on alkanut helpottua, tosin kaikkein ratkaisevin tekijä sopeutumisessa oli viikonloppu 22 muun ympäri maailmaa olevan vaihto-oppilaan kanssa. Oli uskomattoman mukavaa vaihtaa kokemuksia sekä oppia tuntemaan täysin erilaisia kulttuureita ihmisten kautta, jotka ovat samanikäisiä ja oikeasti elävät siinä kulttuurissa. Samalla sisäistin koko vaihdon tarkoituksen ja idean paremmin. Olin erittäin epäsuomalainen sen viikonlopun ajan ja luulen, että muutuin pysyvästi sosiaalisemmaksi ja avoimemmaksi. Seuraavana maanantaiaamuna huomasin ajattelevani englanniksi, koska olimme puhuneet lähes pelkästään englantia, sillä suurin osa vaihtareista ei osannut vielä kunnolla saksaa. Siirtyminen takaisin saksaan tuntui kömpelöltä. Ensimmäiset kymmenen viikkoa ovat menneet nopeasti ja oikeastaan minulla on enää yllättävän vähän aikaa jäljellä. Mutta kaiken kaikkiaan voin jo sanoa, että tämä on ollut uskomaton kokemus. Jos joku miettii vaihtoon lähtemistä, niin suosittelen ehdottomasti! Ikävää jossain määrin ei tietenkään voi välttää, mutta siitä selviää. Terveisin Andreas Saari, 11. lk

Rehtorin puhe

Vt. rehtori Gitte Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Rakkaat oppilaat, arvoisat abiturientit, hyvät vanhemmat, sukulaiset sekä kunnioittamani kollegat Elias-koulussa. Meidän elämämme [...]

Kevätjuhla 2017

Ylioppilas Wilhelmina Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Arvoisa rehtori, opettajat, juhlavieraat ja erityisesti me uunituoreet ylioppilaat. On aika uskomatonta, että olemme nyt [...]

Itsenäisyyspäivän puhe

12. luokan oppilaan Shabnam Momenin puhe itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2015 Hyvät kuulijat, Uskon, että Suomen itsenäisyyspäivä on tärkeä monille suomalaisille ja [...]

Purjehduksen koulumestaruuskisa

Kilpailupäivänä tavattiin HSS Sailing Centerissä aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Suomen purjehdus ja veneilyn Lasten ja nuorten toiminnan koordinaattori Mika Hollo [...]