Käden taidot kuuluvat kaikille

Käsillään ihminen on aina pyrkinyt muuttamaan elinympäristöään ja luomaan ja kauneutta ympärilleen. Käsien taitavuuden kehittäminen on tahdonkasvatuksen ja kauneudentajun kehittämisen ohella steinerkoulun käsityönopetuksen tehtävä.

Rudolf Steiner sanoi, että ihminen, joka osaa taitavasti käyttää sormiaan, on myös ajattelultaan ja ideoiltaan taipuisa ja joustava.

Käsityön opetussuunnitelmassa on otettu huomioon lapsen eri kehitysvaiheet eri luokka-asteilla samalla tavalla kuin pääaineidenkin opetussuunnitelmassa. Kouluvuosien aikana oppilaat saavat monipuolisen kokemuksen erilaisten materiaalien ominaisuuksista ja käsittelystä alkaen alaluokkien pehmeistä materiaaleista ja päättyen yläluokkien koviin materiaaleihin, kiveen ja metalliin.

Leikin kautta työhön

Ensimmäisen luokan käsityötunneilla oppilaat tehdään tietoisiksi omista, suurenmoisista työvälineistään, sormistaan. Harjoitellaan sormileikkejä, kehitetään kosketusaistia tunnustelemalla erilaisia pintoja ja materiaaleja ja koetaan elämyksellisesti villan monipuolisuus ennen neulomisen aloittamista.

Neulominen kahdella puikolla ei vaadi vielä selkeästi oikea- tai vasenkätisyyttä, vaan molemmilla käsillä on yhtä tärkeä tehtävä. Neulomisen opetteleminen tapahtuu myös mielikuvien ja lorujen avulla, esimerkiksi paimen avaa sauvallaan oven, menee ovesta ulos, hakee lampaan laitumelta, tuo sen ovesta sisään ja sulkee oven perässään. Ensimmäisellä luokalla neulotaan esim. patalappu tai pallo. Materiaalina on villa tai puuvilla ja väreinä neljä pääväriä.

Toisen luokan käsitoiden alkaessa on oikea- tai vasenkätisyys jo selvillä. Harjoitellaan ensin sormilla virkkaamista ja sitten virkkuukoukulla, joka on joko oikeassa tai vasemmassa kädessä toisen käden ohjatessa lankaa.

Virkkauksen opettelemisessa otetaan jälleen mielikuvat avuksi, ja kuvitellaan, että virkkuukoukku on vedessä uiskenteleva ankka, joka nokallaan hakee ruokaa. Virkkaaminen vaatii neulomista tietoisempaa paneutumista työhön. On katsottava tarkkaan, mistä aukosta ankka nokallaan ruokansa hakee. Jatkuva työvaiheen toistaminen vaatii lapselta tahdonponnistusta, mutta samalla kasvaa luottamus omiin kykyihin ja sitä kautta itseluottamus.

Taiteelliset harjoitukset värien ja esim. silkkipaperien kanssa ovat osa käsityotuntien sisältoä. Virkkaustöinä tehdään esim. huilupussi ja erilaisia eläimiä.

Kolmannella luokalla lapsen luonnollinen matkimiskyky ei enää ole niin hallitseva kuin tähän saakka. Lapsen oma sielullinen maailma alkaa kehittyä, hän hämmästelee ja tekee havaintoja. Talonpoikaisjaksolla kolmasluokkalaiset tutustuvat entisajan elämään ja maalaistalon töihin. Silloin voidaan käsityötunnilla karstata ja kehrätä villaa ja kutoa kangaspuilla yhteinen matto luokan lattialle tai liina opettajan pöydälle.

Neljännella luokalla opetellaan tarkkoja pistoja, mm. ristipistoja.

Väriharjoitukset ovat tälläkin luokka-asteella osa työskentelyä. Ristipistotyönä tehdään esim. laukku tai penaali. Työ suunnitellaan väripintoina symmetrisesti ja se elää koko ajan pistojen edetessä alhaalta ylöspäin ja tummasta vaaleaan jättäen luovuudelle liikkumatilaa. Kaikella, mitä käsitöissä tehdään on selkeä käyttötarkoitus.

Katse omaan kehoon

Viidennellä luokalla oppilaat ovat kehityksessään harmonisessa vaiheessa. Murrosikä ei ole ihan vielä näkyvissä, aamurunokin alkaa sanoilla ”MINÄ katson maailmaa...” Opetussuunnitelman mukaan tehdään nyt lapaset ja sukat aina kaksi samanlaista kappaletta. Käsityössä opitaan myös käytännön matematiikkaa, kun täytyy laskea silmukoiden lukumäärä, lisätä ja vähentää. Lapsen huomiokyky alkaa myös olla niin kehittynyt, että toisen lapasen valmistuttua oppilas kykenee tekemään toisen melkein itsenäisesti.

Kuudennella luokalla on kehityksessä saavutettu seuraava askel. Luonnontieteelliset ilmiöt ja niissä vallitsevat syy- ja seuraussuhteet alkavat kiinnostaa, halutaan oppia ymmärtämään maailmassa vallitsevia lainalaisuuksia.

Käsitöissä valmistetaan ompelemalla eläin ja nukke. Kaiken tekemisen perustana on alusta alkaen itse suunniteltu ja itse tehty. Eläin suunnitellaan ”maalaamalla” vahaliiduilla paperille munan muoto, josta vähitellen kasvattamalla löydetäan eläimen selkä, kaula, liikkeessä olevat jalat, pää ja korvat. Tästä ”maalauksesta” tehdään kaavat, leikataan kankaasta osat ja ommellaan yhteen. Työn aikana koetaan monta ihmetyksen aihetta ja opitaan tekemään näkyväksi myös sitä, mitä ei nähdä, kun työstetään eläin tasosta kolmiulotteiseksi kappaleeksi.

Nuken tekemisen lahtökohtana on pää, joka määrää nuken koon. Pojat ovat vähintään yhtä innostuneita nuken ompelusta kuin tytötkin, yhdessä pohditaan, minkälaiset hiukset ja vaatteet kukin tekee. Moni poika on kahdeksannella luokalla tehnyt itselleen samanlaisen hupparin kuin nukelleen kuudennella.

Seitsemäsluokkalaiseen alkaa maan vetovoima vaikuttaa. Fyysiset muutokset ovat huomattavia, jäsenet kasvavat voimakkaasti, jalkojen koko kasvaa, käynti hidastuu ja tulee raskaammaksi. Rudolf Steiner nimittääkin murrosikää ”maakypsyydeksi”. Nuoret ovat etsimassä omaa paikkaansa maailmassa, jotta he pystyisivat itsenaistymään, ”asettumaan jaloilleen”. Ajattelu on kriittisempää kuin aikaisemmin.

Nyt käsitöissa kiinnitetäan huomio jalkoihin ja valmistetaan tossut. Lähtökohtana ovat omat jalat, joita tarkastelemalla huomataan kuinka pienellä alueella pystysuorassa seisova ihminen koskettaa jalkapohjillaan maata. Jalkapohjat piirretäan paperille, ja päällinen mitoitetaan lähes samalla tavalla kuin suutari tekee kaavoittaessaan mittatilausjalkineita.

Työ vaatii tavattomasti keskittymistä ja tarkkuutta, sisätilan ja ulkotilan työstämistä, niin että lopputuloksena olisi oikeaan ja vasempaan jalkaan sopivat tossut, eikä esim. kaksi oikean jalan tossua.

Tossujen materiaali tehdään useimmiten itse villasta huovuttamalla. Syy ja seuraus tulevat tässä työssä hyvin konkreettisiksi. Loppuun saakka huovutettua materiaalia on hyvä työstää, mutta jos ei jaksanut paneutua huovutukseen, tossut eivät ole kovin kestävät.

Tähän saakka kaikki työt on ommeltu käsin: on opittu ymmärtämään sisätilan ja ulkotilan, oikean ja nurjan puolen asettamat vaatimukset, opittu hahmottamaan kolmiulotteisesti niin, että se on mennyt ajattelun tasolle saakka. Nyt on oikea aika harjoitella ompelukoneen käyttöä. On todella elämyksellistä kokeilla vanhalla poljettavalla Singerillä saumojen ompelua. Silmien, käsien ja jalkojen yhteistyö ei sujukaan aivan ilman harjoittelua. Mekaniikaltaan kone on varsin yksinkertainen ja seitsemäsluokkalaiselle ymmärrettävä.

Kahdeksannella luokalla ommellaan vaatteita ja tutustutaan materiaalioppiin. Kaavat tehdään joko omien vaatteiden mukaan tai opetellaan käyttämään kaava-arkkia. Oppilaat ottavat pareittain mitat toisistaan, tätä kautta he voivat saada uudella tavalla tietoisuuden oman kehonsa suhteista sekä vahvistaa yksilöllisyyttään. Mietitään yhdessä materiaalien, mallien ja värien yhteensopivuutta ja ihmetellään, kuinka suurelta näyttävätkään leikatut kappaleet, mutta valmiina työ kuitenkin on sopiva. Monta muutakin oivallusta tehdään työskentelyn aikana. Kun valmistuneen vaatteen voi vihdoin pukea päälleen, mielihyvä ja onnistumisen ylpeys ovat lähes käsin kosketeltavissa. Luottamus omiin kykyihin on jälleen saanut lisävahvistusta.

Uudet materiaalit

Yhdeksännellä luokalla siirrytään tekstiilityössä aikaisempaa kovempaan materiaaliin ja punotaan pajusta kori. Yhdeksäsluokkalaiset elävät kautta, jossa tunteet ja ajatukset kulkevat kuin vuoristoradalla. Työskentely joka suuntaan sojottavan, kovan materiaalin kanssa voi olla avuksi tässä elämänvaiheessa. Paju on aika kova vastustaja, joka on kesytettävä taipuisaksi. Tahto ja kädet joutuvat koville, mutta kun on löytänyt oikeanlaisen otteen ja rytmin, työ alkaa sujua kuin itsestään. Sojottavat pajut järjestyvät siistiksi spiraaliksi, sisä- ja ulkotilat muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden. Kun kori on valmis, tyytyväisenä voidaan todeta, ettei se niin vaikeata ollutkaan.

Kymmenennen luokan käsityotä nimitetään usein ensimmäiseksi teknologiajaksoksi. Oppilaat saavat konkreettisen tuntuman, miten lanka ja kangas syntyivat ennen teollistumisen aikakautta. Karstaamalla villaa saadaan villakuidut samansuuntaisiksi ja rukilla helposti kehrättäväksi. Jos oppilas saa kehrättyä tarpeeksi lankaa, hän voi neuloa materiaalistaan jotain, tai kutoa kangaspuilla esim. liinan, tyynynpäällisen tai peitteen. Kangaspuilla kudottaessa vaaditaan jälleen hyvää silmien, käsien ja jalkojen yhteistyotä.

Yhdennellätoista luokalla ovat käsityotaidot materiaalien ja välineiden suhteen jo niin hyvin hallussa, että oppilaat voivat käyttää taitojaan monipuolisessa tekemisessä. Nahka materiaalina antaa paljon mahdollisuuksia eikä luova suunnittelu tunne rajoja. Oppilaat saavat miettiä materiaalin sopivuutta suunnittelemaansa tuotteeseen. Prosessi voi olla pitkä ja hankala mutta useimmiten palkitseva.

Kahdennellatoista luokalla suunnataan mielenkiinto jälleen jalkoihin ja tehdään kengät. Kenkää tehdessään oppilaat oppivat käyttämään suutarin työvälineitä ja joutuvat keskittyneesti ponnistelemaan eri työvaiheiden läpi. Kahdentoista vuoden aikana oppilaat ovat saaneet tekemisen kautta kokea kasvavansa ”maan ihmisiksi” ja he voivat luottavaisin mielin, itse tehdyt kengät jalassaan lähteä ulos maailmaan.

Rehtorin puhe

Vt. rehtori Gitte Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Rakkaat oppilaat, arvoisat abiturientit, hyvät vanhemmat, sukulaiset sekä kunnioittamani kollegat Elias-koulussa. Meidän elämämme [...]

Kevätjuhla 2017

Ylioppilas Wilhelmina Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Arvoisa rehtori, opettajat, juhlavieraat ja erityisesti me uunituoreet ylioppilaat. On aika uskomatonta, että olemme nyt [...]

Itsenäisyyspäivän puhe

12. luokan oppilaan Shabnam Momenin puhe itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2015 Hyvät kuulijat, Uskon, että Suomen itsenäisyyspäivä on tärkeä monille suomalaisille ja [...]

Purjehduksen koulumestaruuskisa

Kilpailupäivänä tavattiin HSS Sailing Centerissä aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Suomen purjehdus ja veneilyn Lasten ja nuorten toiminnan koordinaattori Mika Hollo [...]