”On lehmä lempeä vakaa…”

elainopp2

Eläinoppia 4. luokalla

Neljännellä luokalla on ensimmäinen eläinopin jakso. Toisella luokallahan meillä oli kertomusaineistona koko vuoden ajan faabelit eli eläinsadut, joissa tutustuttiin jo eri eläinten laadullisuuksiin. Oppilaat odottivat innokkaina tulevaa jaksoa. Heillä oli tehtävänä hankkia jokin eläinkirja, josta he myös saisivat tietoa tulevia eläinesitelmiään varten.

Jakson alkaessa oppilaat ryhtyivät heti toimeen. Valtavalla kiinnostuksella he vertailivat kirjojaan ja kokemuksiaan eläinaiheista. Luontoelokuvat ovat olleet myös katsottuja ja näin ollen oppilailla oli jo omastakin takaa paljon tietoa eläinten kiehtovasta maailmasta. Päällimmäisenä hämmästeltiin eläinten erilaisia elämäntapoja ja ravintoketjun kiertokulkua.

Oppilaat piirtävät ja kirjoittavat vihkoonsa opettajan kuvaamasta eläimestä. Aiheiksi on valittu eläimiä, jotka edustavat tyypillisesti lajiaan, esimerkiksi saalistajista leijona ja märehtijöistä lehmä. Neljäsluokkalainen alkaa kokea aikaisempaa enemmän välimatkaa toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Tarinat vetoavat yhä mielikuvitukseen, mutta nyt hän haluaa ja kykenee tekemään myös tarkkoja havaintoja ja löytämään yksityiskohtia eri ilmiöistä.

Tämä taito näkyy erityisesti esitelmien teossa. Muistiinpanovihkoihin on merkitty asioita, joita hyvässä eläinesitelmässä kuuluu olla: laji, paino, pituus, elintavat, elinympäristö jne. Oppilaat piirtävät kuvia isoille plakaateille itse valitsemastaan eläimestä sekä kirjoittavat tekstejä. Välillä luokassa kuuluu hämmästynyt huudahdus, kun löydetään jotain ihmeellistä tai vallan poikkeavia eläinten toimintatapoja. Jotkut kuvat ovat puolestaan niin ällöttäviä oppilaiden mielestä, ettei niitä oikein tohdi katsoakaan. Yhtä kaikki, eläinkunnan ihmeet jaksavat hämmästyttää oppilaita aina uudestaan.

Esitelmien pitämistä voidaan hyvin harjoitella neljännellä luokalla. Esitelmää ei pidetä lukien suoraan valmiista tekstistä, vaan se opetellaan ulkoa ja asia esitetään vapaasti itse tehtyä plakaattia apuna käyttäen. Oppilaat saavat valita, pitävätkö esitelmän yksin vai yhdessä toisen kanssa.

Jakson aluksi opettaja luonnehtii joitakin eläimiä. Miten eläimen, esimerkiksi lehmän, erityislaatu tulee näkyviin sen koko fyysisen muodon, ravinnon ja liikkeiden eli koko lehmän elintavoista ja olemuksesta. Lehmällä on ihmeellinen ruoansulatuksen voima, moniosainen maha, sen liikkuminen, märehtiminen, katse ja maidon synty tekevät siitä jotakin aivan muuta, kuin mitä tulee ilmi, jos lehmä määritellään pelkästään ”kasvissyöjänisäkkääksi”.

Taiteellisen lähestymistavan ja tarkkojen havaintojen kautta lehmään voidaan luoda myös tunnesuhde. Eläytymällä erilaisten eläinten laadullisuuksiin voidaan vastaavia ominaisuuksia löytää myös ihmisen tunne-elämästä, esimerkiksi leijona edustaa rohkeutta, joku muu eläin oveluutta, ylpeyttä, urhoollisuutta, ahneutta tai päättäväisyyttä. Näitä eläinten tyypillisiä laadullisuuksia ihmiset ovat ottaneet käyttöön esimerkiksi maidensa vaakunoissa ja muissa tunnuksissa.

Lopuksi lainaan virkkeen steinerkoulun kansainvälisestä opetussuunnitelmasta: ”Kehityksen tässä vaiheessa lapselle on sopiva askel kohti objektiivisuutta tajuta, että ihmisenä oleminen on näistä ominaisuuksista tietoisena olemista ja niiden pitämistä tasapainossa.”

Odilia Harima

Kevätjuhla 2017

Ylioppilas Wilhelmina Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Arvoisa rehtori, opettajat, juhlavieraat ja erityisesti me uunituoreet ylioppilaat. On aika uskomatonta, että olemme nyt [...]

Itsenäisyyspäivän puhe

12. luokan oppilaan Shabnam Momenin puhe itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2015 Hyvät kuulijat, Uskon, että Suomen itsenäisyyspäivä on tärkeä monille suomalaisille ja [...]

purjehdus2015

Purjehduksen koulumestaruuskisa

Kilpailupäivänä tavattiin HSS Sailing Centerissä aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Suomen purjehdus ja veneilyn Lasten ja nuorten toiminnan koordinaattori Mika Hollo [...]

yo2014

Kevätjuhla 2014

Ylioppilas Verne Nizovskyn puhe kevätjuhlassa 31.5.2014 Jotta kykenisin selittämään tämänhetkistä olotilaani, on minun palattava ajassa taaksepäin. Tarkalleen ottaen neljä vuotta. [...]

puhe010613

Kevätjuhla 2013

Ylioppilas Otto Männistön puhe kevätjuhlassa 1.6.2013 Kiitos kaikille teille juhlavieraille, jotka olette pääseet tänään paikalle juhlistamaan tämän lukuvuoden päätöstä. Samalla [...]

8lknaytelma

West Side Romeo & Julia

Kahdeksannen luokan näytelmä West Side Romeo & Julia on tehty improvisaatioharjoitusten ja koko luokan yhteisen panoksen voimin, mitään valmista käsikirjoitusta [...]

rautasampomadrid

Rautasammon leirikoulu Madridissa

– jättikatkarapuja ja paellaa Voiko kaksitoista pienryhmäläistä nuorta järjestää lähes omin avuin luokkaretken Espanjaan? Voi. Tarvitaan vain päättäväisyyttä, kekseliäisyyttä, keksienmyyntiä [...]

yo3

Kevätjuhla 2012

Vuosirehtori Hellevi Aurtovan puhe ylioppilaille Hyvät ylioppilaat Me kaikki täällä salissa onnittelemme teitä sydämestämme ja iloitsemme kanssanne yhden tärkeän etapin [...]

kuvis1

Viides luokka näkyy ja kuuluu

Aloitin tämän luokan kanssa viidennen syksystä, ja melko pian aloimme tehdä näytelmää. Näytelmän aiheen valintaan vaikutti luokan suuri poikakatras, ja [...]

joulu3

Joulujuhla 2011

”Jouluna jumala syntyi, paras poika pakkasella hevon heinähuonesehen, sorajouhen soimen päähän.” Elias-koulun tunnelmallista joulujuhlaa vietettiin Agricolan kirkossa 21.12. Pienet ensiluokkalaiset [...]

Kuoleman täyteistä elämää

Kuolemantäyteistä elämää

12. luokka näyttämöllä Marraskuun hämärissä saatiin Elias-koulun salissa nähdä taas kerran mainio 12-luokkalaisten voiman- ja taidonnäyte. Heikki Itäsen komedia Kuolemantäyteistä [...]

Tervetuloa syksy!

Tänä syksynä Elias-koulussa alkaa kolmaskymmenes kouluvuosi. Ensimmäiset oppilaat aloittivat Puistokadun puuhuvilassa kouluvuotensa elokuussa 1982. Satoja nuoria on lähtenyt maailmalle Elias-koulusta [...]

juhla2011

Kevätjuhla 2011

Vuosirehtori Himmi Raition puhe ylioppilaille kevätjuhlassa 4.6.2011 Hyvät ylioppilaat, ylioppilaiden vanhemmat ja hyvä Elias-koulun väki Alpo Noposen runoa mukaillen ”olen [...]

11eukkar3

Buddha, Nietzche ja eurytmia

11. luokan eurytmian päättötyö 2011 Siirtymiset vaativat suuria tekoja, tämä fraasi kuvaa viikkoa 14 paremmin kuin hyvin muotoiltu ja monisanainen [...]