Buddha, Nietzche ja eurytmia

11. luokan eurytmian päättötyö 2011

Siirtymiset vaativat suuria tekoja, tämä fraasi kuvaa viikkoa 14 paremmin kuin hyvin muotoiltu ja monisanainen raportti ja se kuvaa viikkoa myös monella eri tavalla. Viikko oli minun osaltani niin täynnä yllätyksiä, että voin vailla pateettisuutta tai tekopyhyyttä kutsua sitä seikkailuksi. Kyseisellä viikolla me, Elias-koulun 11. luokka, esitimme eurytmian päättötyömme Kutsu reunalta, ja nyt, seuraavana maanantaina, uskallan todeta esityksemme olleen suksee. Mutta tätä pistettä ei saavutettu ilman työtä. Itse asiassa minusta tuntuu, että onnistumiseemme vaikutti jokin muukin kuin pelkkä harjoittelu. Aivan kuin jokin suurempi voima olisi ollut puolellamme – mutta enhän minä sellaisiin voimiin usko. Esitysviikkomme oli täysin eurytmialle varattu, maanantaista torstaiaamuun vain harjoittelua ja hiomista. Tässä ajassa ehtii saada jo hyvässä vaiheessa olevan esityksen valmiiksi leikiten, paitsi että minä olin maanantain ja tiistain jumissa Lontoossa. No, eihän yhden oppilaan poissaolo voi koko projektia hidastaa, mutta kun minä satuin olemaan toisessa pääroolissa ja lisäksi vielä tärkeässä osassa ”käsikirjoitus- ja toteutusryhmässämme”. Kun keskiviikkona saavuin koululle, oli esitys suureksi helpotuksekseni edennyt, ja minun tuli vain kiriä muut kiinni. Päivä olikin alusta loppuun todella intensiivistä työskentelyä, ja torstaihin mennessä olimme valmiita. Esityksen valmistuminen kaikista takaiskuista huolimatta oli tosi hienoa, mutta vielä hienompaa oli kuunnella katsojien eri tulkintoja päättötyömme tarinasta. Esityksessämme oli perinteistä eurytmiaa ja lisäksi hyödynsimme muita liikeilmaisun keinoja paljon, mukana oli mm. sanatonta näyttelemistä ja tanssinomaista liikettä. Poikkeuksellisin – ja mielestäni merkittävin – esityksemme piirteistä ei piillyt missään konkreettisessa asiassa vaan tarinassa, tai oikeastaan tarinan puuttumisessa. Emme halunneet tehdä tarinasta yksiselitteistä vaan antaa yleisölle vain johtolangan, jotta he voisivat itse päätellä, mistä tarinassamme on kyse. Ja katsojat näkivät tarinassamme skitsofreniaa, nuoruuden angstia ja huumeriippuvuutta. Avoimeen tarinaan tosin päädyttiin mutkien kautta. Aivan ensimmäinen suunnitelmamme oli tehdä oma tulkintamme Tove Janssonin Taikatalvesta, tämä vaihtui pian kertomukseksi huumeriippuvaisesta nuoresta, mutta hylkäsimme ne pian, ja uutta ratkaisua mietittiin pitkään. Sitten päätimme, että tehdään esitys ilman verbaalista kerrontaa, ja tämä idea lopulta jalostui valmiiksi työksi, jossa selkeää, yksiselitteistä tarinaa ei ollut. Prosessina työ oli perin mielenkiintoinen. Nyt esitysten jälkeen oloni on helpottunut, vaikkakin samaan aikaan haikea. Tieto eurytmian päättymisestä hämmentää, en osaa kunnolla kuvailla tätä jälkitunnetta. Ainakin olen tyytyväinen työmme tulokseen ja me kaikki siihen osallistuneet olemme yhden suuren kokemuksen rikkaampia. Otto Männistö

Rehtorin puhe

Vt. rehtori Gitte Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Rakkaat oppilaat, arvoisat abiturientit, hyvät vanhemmat, sukulaiset sekä kunnioittamani kollegat Elias-koulussa. Meidän elämämme [...]

Kevätjuhla 2017

Ylioppilas Wilhelmina Forsbergin puhe kevätjuhlassa 3.6.2017 Arvoisa rehtori, opettajat, juhlavieraat ja erityisesti me uunituoreet ylioppilaat. On aika uskomatonta, että olemme nyt [...]

Itsenäisyyspäivän puhe

12. luokan oppilaan Shabnam Momenin puhe itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2015 Hyvät kuulijat, Uskon, että Suomen itsenäisyyspäivä on tärkeä monille suomalaisille ja [...]

Purjehduksen koulumestaruuskisa

Kilpailupäivänä tavattiin HSS Sailing Centerissä aamulla vähän kahdeksan jälkeen. Suomen purjehdus ja veneilyn Lasten ja nuorten toiminnan koordinaattori Mika Hollo [...]